Jani Kaaro kirjoittaa helsingin sanomien kolumnissaan 18.2.2013 klo.9.12, että lasten tulisi antaa olla kurittomia tai lapsenne saavat ehdollista rakkautta. Samassa kolumnissaan hän myös haukkuu supernannyn kasvatusopit koirakouluksi.
" Käyttäytymisen heikentäminen: Kun lapsi käyttäytyy huonosti, rankaise häntä. Näytä, että et hyväksy hänen käytöstään. Älä ota häntä syliin. Käännä hänelle selkäsi. Älä vastaa lapsen aneluihin. Laita jäähynurkkaan – äläkä hellitä kunnes hän tekee niin kuin häneltä odotetaan" - Suora lainaus Kaaron tekstistä.
Kaaro ei ilmeisesti ole yhtään jaksoa kyseistä ohjelmaa katsonut, koska selkeästi kärjistää ohjelman oppeja. Kyseisissä opeissakin lapsilta kysellään miksi he toimivat niin kuin toimivat ja kerrotaan mitä seuraa jos ei totella ja sen jälkeen toimitaan niin kuin ollaan sanottu, eli johdonmukaisesti. Lapsia koulutetaan tarvittaessa assosiaatiotekniikoilla, jos se puhe ja keskustelu ei tuota tulosta. Tosiasia on, että elämme hierarkisessa yhteiskunnassa ja meillä on säännöt jonka puitteissa tulee toimia, tykkäsi asiasta tai ei. Lapsia ei nannyn opeissa vähätellä, halveksuta, pilkata, eikä heidän omatuntoaan poljeta, mutta pohja pitää jo pienenä rakentaa ettei aina saa mitä haluaa ja välillä on tehtävä asioita joista ei tykkää. Tämänkin kaiken voi tehdä rakastavaan sävyyn. Lapselle osa turvallisuutta on se, että aikuinen asettaa rajoja.
Kaaron tekstissä kirjoitetaan käyttäytymisen vahvistamisesta, että Kun lapsi tekee mitä hänen odotetaan tekevän palkitse häntä. Kehu! Halaa! Osta jotakin, mitä hän on toivonut! Vie hampurilaiselle tai Hoploppiin – mutta vain, kun hän toimii odotusten mukaan.
Mitäs jos lasten käyttäytymistä vahvistetaan silloin kun lapsi on toiminut väärin, esim. lyönyt jotain. Ensin anntetaan lapsen kertoa oma näkemys asiaan, sitten kerrotaan ettei se ole oikein, tämän jälkeen halataan ja kehutaan lasta ja nvahvistetaan lasten käytäytymistä kuten Kaaro suosii omissa opeissaan. Emmekö tällöin vahvista lasten käyttäytymistä väärissä toimintamalleissa ja tehdä heille karhunpalvelus.
Onhan se hieno ajatus, että ihmiset toimisivat aina oikein kun vaan asioista puhutaan. Eiköhän siis poisteta yhteiskunnastakin rangaistujärjestelmät kokonaan, ei vankiloita, ei poliiseja, ei tuomioita. - Tätähän Kaaron opit ehdottavat lasten mittakaavassa. Kuinka hyvin luulisitte tuon toimivan aikuisten maailmassa ja meidän luulisi osaavan käsitellä asioiden ja tilanteiden moraalisia ja eettisiä ongelmakohtia hieman paremmin kuin lapset jotka eivät ymmärrä kuoleman lopullisuutta tai osaa itse hahmottaa miten korkealta voi pulkan kanssa laskea ilman että se on hengenvaarallista.
Mietipä, että jos luotat niin sokeasti viisaan lapsesi kykyyn ymmärtää puhuttua ja hänen kykyään oppia pelkän puhutun ymmärtämisen perusteella, niin äläpä ota ensi keralla lasta kädestä kiinni kun ylitätte tietä. Luotat vaan että olet ohjeistanut kuinka tulee toimia ja luotat että oppi on puhumalla mennyt perille...
Kaarohan on ottanut asiakseen tarkkailla julkisilla paikoilla näitä "koirankouluttajia" jotka haukkuvat lapsiaan ja polkevat heidän itsetunnon maanrakoon. Mielenkiintoista ettei esimerkeissä ole yhtään tapausta, jossa auktoriteetitön isä tai äiti on täysin aseeton lastensa edessä kun puhe ei auta ja muita aseita ei sitten olekaan lasten tehdessä mitä haluaa. tai esimerkkejä siitä fiksummasta tavasta jossa on löydetty se kultainen keskitie ja lopetettu se hölmöily. Tavasta jolloin lapsi tulee kuulluksi ja tarvittaessa myös vanhempien rakastavan auktoriteetin rajoittamaksi.
wikipedian mukaan:
Itsetunto eli omanarvontunto tarkoittaa tietoisuutta omasta arvosta, itsekunnioitusta[1]. Itsetunto ei liity välttämättä juurikaan siihen, kuinka menestyksekäs ihminen tosiasiassa on, vaan kysymys on oman itsensä hyväksymisestä ja omiin mahdollisuuksiin uskomisesta.
Aho (1996, 15) jakaa ihmisen minäkäsityksen kolmeen osaan: reaaliminäkäsitykseen, joka kuvaa ihmisen käsitystä itsestään; ihanneminäkäsitykseen, joka kuvaa sitä, millainen ihminen haluaisi olla, sekä normatiiviseen minäkäsitykseen, joka on ihmisen käsitys siitä, millaisena muut häntä pitävät.
Heikko itsetunto altistaa ongelmille, kun taas ihminen, jolla on vahva itsetunto, selviää helpommin takaiskuista. Heikon itsetunnon merkki on esimerkiksi, jos ajattelee jatkuvasti sitä, mitä muut ajattelevat itsestä. Ihminen, jolla on vahva itsetunto, ei taas juuri piittaa siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Hän luottaa itseensä ja omiin valintoihinsa.
Se siis ei ole keinotekoista tai mekaanista niin kuin Kaaro termin kokee, mutta se on kylläkin ulkopuolelta määriytyvää. Yksilö rakentaa oman minäkuvansa ympäristöstään, eli vanhemmista, ystävistä ja muista sosiaalisista kontakteista joita elämässään kohtaa. Rakastava auktoriteetti joka välillä rajoittaa ja rankaisee ei heikennä lapsen itsetuntoa vaan vahvistaa sitä ja samalla opettaa lasta toimimaan osana yhteiskuntaa jolloin ei myöskään tapahdu sitä, että toiminta yhteiskunnassa tulisi yllätyksenä ja masentavana todellisuutena kun ei saakaan tehdä miten haluaa ja maailmaa ei murenna se, kun joku töissä tai armeijassa sanelee mitä tulee tehdä ja milloin huomioimatta sitä huvittaako yksilöä itseään.
